keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Similanin saaret esittäytyvät

Similanin saaret yhdessä Koh Bonin, Koh Tachain ja Richelieu Rockin kanssa rankataan Thaimaan parhaiksi sukelluskohteiksi. Lisäksi alue yltää maailman top 10 -sukelluskohteiden joukkoon. Yhdeksän Similanin saarta sekä Koh Bon ja Koh Tachai  muodostavat Similanin kansallispuiston, joka perustettiin vuonna 1982. Similanin nimi tulee malesiankielen sanasta "sembilan", joka tarkoittaa yhdeksää. Saaret on numeroitu etelästä pohjoiseen ja lisäksi niillä on erisnimensä. Saaret ovat asutettuja lukuun ottamatta saaria 4 ja 8. Khao Lakista Similanille on matkaa noin 80 km. Matka taittuu pikaveneellä reilussa tunnissa.




Similanin saaret sijaitsevat Andamanin meressä, joka on osa Intian valtamerta. Näkyvyys on yleisesti ottaen 15-20 metriä. Tähän aikaan vuodesta Intian valtamereltä tulee kylmemmän veden pulsseja ("green monsters"), jotka tuovat mukanaan runsaasti planktonia. Se houkuttelee paikalle isoja kaloja, kuten mantoja ja valashaita. Todistimme viime sukelluksella yhden "green monsterin" saapumisen, ja se oli vaikuttava kokemus: yhtäkkiä meren sinisyydestä alkoi lähestyä vihreä, sumuinen sakka, joka kietoi asteittain kaiken kylmiin lonkeroihinsa ja heikensi näkyvyyden puoleen entisestä. Monsterin mukana tuli runsaasti roskaa, kuten muovipusseja, mikä oli surullinen näky upeassa meriympäristössä.  
 
Kansallispuisto on avoinna lokakuusta toukokuuhun, jolloin sukellusbisnes pyörii vilkkaana.Sukelluskoulut tekevät kohteille niin päiväretkiä kuin erimittaisia liveaboard-retkiä, joilla sukeltajat asustavat laivassa, joka seilaa kohteelta toiselle. Päivän aikana tehdään yleensä 3-4 sukellusta. Reissuihin kuuluu täysihoito, eli joka sukelluksen jälkeen tarjolla on thaimaalaisen keittiön herkkuja. Päivän päätteeksi istutaan iltaa ja jaetaan sukelluskokemuksia. Aurinkokannella voi käydä ihailemassa tähtitaivasta. Viime reissullamme bongasimme siellä vihdoin otavan, jonka kahva osoittaa lounaaseen. Tähän mennessä olemme tehneet kaksi liveaboardia Manam-laivalla, kuvia alla.









Huomenna hyppäämme Manta Queen -laivaan, jolla seilaamme seuraavat 10 päivää pitkin poikin Andamanin merta. Yhden yön käymme välillä maissa. Toivottavasti reissun jälkeen voimme laittaa uusia mantakuvia näytille! :)

1 kommentti:

  1. Moikka! Lueskelen tässä pakkasaamun kunniaksi näitä blogikirjoituksianne ja havaitsen: nyt kyllä olette aivan oikeassa toiveympäristössänne, elementteinä vene, vesi, sukellus ja vapaus !!!
    IHANAA !!! NAUTTIKAA !!!
    Love, Mama

    VastaaPoista