torstai 17. helmikuuta 2011

Retkeilyä lähiympäristössä

Tervehdys paahteesta!

Olemme viime päivinä viihdyttäneet itseämme teoriaopiskelun ohella retkeilemällä lähiympäristössä skootterilla. Vasemmanpuoleinen kaoottinen liikenne on ollut kauhistuttava tuttavuus, mutta siihen soluttautuminen on ainoa keino irtautua koti-sukelluskoulu-akselilta. Joten ei muuta kuin menoksi!
Skootteri on osoittautunut yllättävän hyväksi menopeliksi jopa kuoppaisilla hiekkateillä!


Ympäristössä on useita kauniita vesiputouksia, joista olemme löytäneet kolme. Yksi putouksista sijaitsi hiukan syvemmällä sademetsän uumenissa, joten samalla reissulla pääsimme tekemään tuttavuutta aidon sademetsän kanssa. Korkeimmat puunlatvat huojuivat noin 30 metrin korkeudessa ja äänimaailma oli rikas.



Hurmaava tuttavuus oli Lily-norsu, johon tutustuimme Elephant Campilla. 37-vuotias Lily painaa 2500 kg ja syö päivittäin 200-300 kg ruokaa! Teimme Lilyllä pienen ratsastusretken metsässä. Lilyä "ohjastetaan" pään päällä istuen ja korvia tönien.



Elephant Campin yhteydessä oleva Orchid Garden tarjosi huikeaa kukkaloistoa.


Tsunamimuistomerkki "Stabile" sijaitsee syrjässä ja unohdettuna. 


Nyt lähdemme vihdoin kauan odotetulle liveaboardille, joten blogihiljaisuutta on luvassa seuraavat päivät.

Aurinkoista viikon jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Moikka! Kiitos blogikirjoituksista ja valokuvista! Tosi paljon olette saaneet jo uusia kokemuksia! Mukana matkassa ollaan! Ja hyvää liveboard -reissua! Täällä kaikki hyvin ja postit pinkattuna muovilaatikossa! Kuulumisiin!
    Love, Mama

    VastaaPoista
  2. Kiitos kuvista ja jutuista. Hyvää jatkoa veden alle ja päälle.

    VastaaPoista
  3. Lämmittää teidän jutut ja kuvat samalla kun katselen keittiön ikkunasta ulos ja odotan aurinkoa.. muuten ei tohon pirun -17 asteeseen lähde Erkkikään hiihtämään!

    PS. Marko on näköjään löytänyt päähänsä Thaimaan ainoan kypärän, esimerkillistä toimintaa!

    -Teemu

    VastaaPoista
  4. Hienolta näyttää! Nauttikaa ;-))
    Meillä ei työelämä joustanut edes muutaman päivän verran, joten Thaimaa jäi ja suuntaamme hiihtolomalla "vain" viikon matkalle kohti Alppeja, aurinkoa& Chamonixia:-))

    Anne

    VastaaPoista
  5. Hei Hansu&Marko! Mahtavia kuvia C: kiva täältä tirkistellä ja kuulla missä meette. Nita tahtois kovasti oman "snorklausputken" ja laseja. Tiedä mikä sukeltaja siitäkin vielä kehkeytyy 8)ehkä vauvauinti jättänyt kipinän?..no hyvä jottei vettä pelkää. Meillä täällä uudessa asunnossa on ammekin ja saunatiloissa pieni uima-allas, niin pitänee vissiin jotain sukelluskamppeita meillekin hankkia. Aurinkoisia elämyksiä teille!
    <3 Ulla&Nita <3

    VastaaPoista
  6. Moikka! Kiitokset kommenteista! Harmi, ettei työelo joustanut Thaimaan reissuun, mutta mahtavalta kuulostaa Alppilomailukin, Anne! Nauttikaa! Hauskaa, että Nitalla snorklauskärpänen on puraissut noin nuorena! Vesielämykset siis odottavat! :) Aurinkoisia maaliskuun päiviä ja terveisiä Phuketista kaikille! Huomenna jatkamme matkaa Singaporeen ja perjantaina edelleen Indonesian Manadoon. Take care!

    VastaaPoista