torstai 13. maaliskuuta 2014

Hin Muang - mantataivas!

Meri ei ollut ystävämme, kun suuntasimme  kohti vedenalaista pinaakkelia Hin Muangia. Meri heitteli laivapoloamme armotta mielensä mukaan 3,5 tuntisella matkalla. Kun roikuin puolittain laidan yli ja luovutin aamiaiseni Suurelle Siniselle, mielessä pyöri katkelma Suurlähettiläiden biisistä: "Sen siitä saa kun matkustaa, sen siitä saa, siitä saa..."

Kun kaamea laivamatka lopulta päättyi ja pääsimme pinnan alle, kaikki matkan vaivat unohtuivat kerta heitolla. Meitä oli vastassa hienon violettien pehmytkorallien peittämän pinaakkelin ja yli 30 metrin näkyvyyden lisäksi lauma meren upeita jättiläisiä, mantarauskuja. Ne lensivät lumoavasti meren sinessä ja niiden liitoa olisi voinut seurata loputtomiin.


Manta-faneja pinnan alla
















Jokaisella mantalla on uniikki kuviointi, josta kunkin yksilön voi tunnistaa.

Mantojen lisäksi monimuotoisella kohteella oli paljon muutakin nähtävää: kauniita maisemia ja värikästä elämää.



Pullistunut pallokala. Eräs kouluttaja kertoi, että pallokala voi pullistua elämänsä aikana ainoastaan 4 kertaa.



Clown fish alias nemo (anemonefish)

Triggerfish



Harvahampainen giant moray eel

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti