maanantai 7. maaliskuuta 2011

Valmista tuli!

Tervehdys Khao Lakin illasta!

Viisi viikkoa on vierähtänyt ja viimeistä iltaa viedään Khao Lakissa. Valmistuimme Divemastereiksi aikataulussa, eli la 5.3. saimme kurssin päätökseen ja vietimme valmistujaisjuhlat. Kurssin viimeisenä tehtävänä oli suorittaa stressitesti, jossa vaihdetaan parin kanssa veden alla varusteet parihengitystä käyttäen, eli hengittäen yksistä laitteista vuorotellen. Teimme testin Koh Bonilla noin 10 metrin syvyydessä. Avovedessä virtaukset aiheuttivat oman haasteensa, mutta testi sujui kunnialla.

                                          Valmiina koitokseen!

                                          Ja valmista tuli!

Viimeinen kolmen päivän liveaboard sujui pääosin fun divingin merkeisssä, eli saimme sukeltaa kahdestaan ja kuvata sielumme kyllyydestä. Tuttavuutta teimme mm. rapujen (boxer shrimps) ja mustekalojen kanssa.


Sarilta matkamaskoteiksi saamamme sukeltaja-Smurffitkin pääsivät tosi toimiin, eli sukeltamaan :)


Mantat loistivat harmi kyllä poissaolollaan tällä kertaa. Vesi oli kirkasta ja planktonia oli liian vähän, jolloin mantoista on turha haaveilla. Hienoja pinnan tyrskyjä kuvailimme siten tällä kertaa.


Safety stopissa oli hyvä rentoutua sukelluksen päätteeksi.






Huomenna jatkamme matkaa eteenpäin. Vietämme pari päivää Phuketissa, sitten päivän Singaporessa, jonka jälkeen suuntaamme Indonesiaan Lembehiin ja Bunakenille.

Khao Lak siis vaikenee - ainakin tällä erää. Hyvää viikon jatkoa itse kullekin!



10 kommenttia:

  1. ONNEA, ONNEA !!! PALJON ONNEA!! Nyt olette sitten ensimmäisessä tavoitteessanne! Ja saaneet kokemuksia roppakaupalla! Ja tutkintotodistuksenkin! IHANAA!! Nauttikaa! Kiva on ollut lukea retkiraporttejanne matkanne kulusta! Kiitos raporteista! Paljon terkkuja ja Leutoja Tuulia edelleen matkallenne! Love, Mama

    VastaaPoista
  2. Hei!

    ONNEA PALJON DM:eista!!!!!! Stressitesti vaikutti hieman stressaavalta, ainakin näin sukelluskokemattomasta :-) Tuntuu, että vasta äsken katsoin viimeksi blogianne, ja nyt olette jo ehtineet vaikka mitä sillä välillä!!!!! Rentouttavia ja elämyksellisiä hetkiä Indonesiassa!
    Terkuin, Teija

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kommenteista ja onnitteluista! Joo, stressitesti kieltamatta hiukan jannitti, etenkin kun selvisi, ettei sita tehdakaan uima-altaassa. Mutta ei se onneksi kaytannossa ollutkaan niin paha. Nyt on kiva lahtea lomasukeltajiksi. Odottelemme parhaillaan Singaporessa Manadon lennon lahtoa. Aurinkoisia talvipaivia! Take care!

    VastaaPoista
  4. Aura onnittelee! ..ja ihmettelee eikö viimeinen testi ollutkaan snorkkelitesti (jonkinlaista stressiä kai siinäkin). Missä kaikki kuvamateriaali? Onko viimeinen M varmasti plakkarissa..

    VastaaPoista
  5. Roppakaupalla onnea teille molemmille hienosta suorituksesta! Onnea jatkoonkin!
    Me olemme palanneet Eurooppaan. Espanjassa ja Portugalissa oleilemme vielä kuukauden ennen kotiinpaluuta.
    Miten Japanin maanjäristys ja tsunami näkyivät/tuntuivat sukeltamisessa?

    VastaaPoista
  6. Onnea tuoreille DiveMastereille! TC!

    VastaaPoista
  7. Onnex olkoon myös meikäläiseltä :)
    t Pasi

    VastaaPoista
  8. Kiitokset onnitteluista! Joo, todella stressaavalta snorkkelitestiltä onneksi säästyimme, sillä kouluttajamme ei teetä sitä (hän tiesi jonkun kuolleen testin päätteeksi, mikä ei kuulostanut lainkaan hyvältä lopputulokselta rankan kurssin päätteeksi). Eli kolmas M saatiin plakkariin kevennetyin menettelyin :) Tsunamin aikaan olimme ensimmäistä iltaa Indonesiassa Lembehin saarella. Saimme tiedon tsunamiuhkasta, mutta Lembehissä se ei näkynyt kuin normaalia korkeampana vuorovetenä. Hyvää maaliskuun jatkoa Suomeen sekä Espanjaan/Portugaliin!

    VastaaPoista
  9. Onnittelut Hansu ja Marko! Olipas todella mukava nähdä/kuulla että Smurffitkin ovat päässeet tositoimiin, on sitten heilläkin jotain mistä kotona kertoa ja kiikkustuolissa muistella!

    VastaaPoista