torstai 21. huhtikuuta 2011

Rentoutumista North Stradbroke -saarella

Rauhaa ja rentoutumista etsiville voi suositella North Stradbroke -saarta, joka sijaitsee noin 30 km Brisbanesta kaakkoon. Straddie, kuten paikalliset sitä kutsuvat, on maailman toiseksi suurin hiekkasaari. Pituutta saaresta löytyy noin 38 km ja leveyttä 11km. Brisbanesta on noin tunnin junamatka Clevelandiin, josta lauttamatka saarelle kestää noin 40min. Rautatieasemalta on ilmaisia busseja lauttaterminaaliin, joten matkustaminen on tehty käteväksi. Saarella toimii pari bussilinjaa, joten niitä käyttämällä pääsee kiertämään saarta.













Saarella toimii myös sukelluskouluja ja sukelluskohteilta löytyy mm. mantoja, erilaisia haita ja kilpikonnia. Alla muutamia otoksia. Veden lämpötila oli 25 astetta, joten 5mm märkkäri oli hyödyllinen.















Matka sukelluskoululta sujui näppärästi traktorilla ;) Eli kumivene vietiin mereen traktorin perässä, jossa sukeltajat olivat valmiina kyydissä.



Straddieta voi suositella lämpimästi. Rentoutumisen ja sukelluksen lisäksi sieltä löytyy myös paljon muutakin aktiviteettia.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Matkan saldoa




8 viikkoa, 86 sukellusta ja kaikkien tavoittelemiemme "ämmien" saavutus: DM-tutkinnot, mantan sekä merihepan bongaus. Paljon kohtaamisia, elämyksiä, kokemuksia, yhdessäoloa; vahvaa elämistä hetkessä. Aurinkoa, lämpöä, vapautta, iloa. Lyhyesti sanoen: saimme sen, mitä lähdimme hakemaan. Matka täytti kaikki odotukset ja vielä paljon enemmänkin.


35 tunnin kotimatkan jälkeen paluu harmaaseen ja kylmään Suomeen oli...ankea. Onneksi M vielä saa jatkaa matkaansa uusien seikkailujen merkeissä Australiassa. H:n jännitysmomentit muodostuvat arkisista asioista: onkohan tänä aamuna pakkasta vai vesisadetta, jumiutuukohan bussi aamuruuhkaan vai ei, vieläköhän ryhmäliikuntatunnilla on tilaa vai ei... Muistoissa voi vielä onneksi palata lomatunnelmiin ja etelän lämpimiin vesiin, esimerkiksi merietanoiden kauneuden lumoihin.





















Khao Lakin bungalowimme pihapiirin hurmureita muistellessa hymy nousee huulille ja lämpö täyttää sydämen. Saanko esitellä: koiraystävämme Chang, Singha ja Tiger II! Nämä suloiset otukset viettivät monta tuntia seuranamme auringossa nukkuen, kun me tavasimme terassilla Dive Master Manualia ja Encyclopedia of Recreational Divingia.




Yhteenvetona voi todeta Pjotr Pavlenkon sanoin: " Elämä ei ole päivät, jotka ovat menneet, vaan päivät, jotka muistamme". Nämä päivät säilyvät lämpiminä muistoina sydämissämme ikuisesti.