torstai 24. maaliskuuta 2011

Bunaken - koralliseinämien aarreaitta

Tervehdys Bunakenin illasta!

Jätimme viisi päivää sitten taaksemme Lembehin viidakkosaaren vedenalaisine ihmemaineen ja muutimme astetta urbaanimmalle Bunakenin saarelle, jossa on mm. useita kyliä, tie ja skoottereita! Muutama kauppakin saarella on, kuten myös kirkko ja moskeija, joten viikon muusta maailmasta eristyksissä olon jälkeen tunnelma on kuin metropolissa konsanaan.

Sukelluskohteena Bunaken on hyvin erilainen Lembehiin verrattuna. Täällä sukelletaan pääasiassa valtavilla koralliseinämillä, joilla lajien kirjo on runsas ja korallit värikkäitä ja hyvinvoivia. Myös virtaukset ovat Bunakenille tyypillisiä, joten yleensä huristamme voimakkuudeltaan eriasteisten virtojen mukana maisemia ihaillen ja välillä -virran niin halutessa- myös suuntaa vaihtaen. Valokuvauksen kannalta se toki on haasteellisempaa kuin tyynessä vedessä sukeltaminen. Vettä on viiden päivän aikana ollut runsaasti niin pinnan alla kuin päälläkin, sillä sadekausi on innostunut näyttämään koko voimansa. Tänään ja eilen saatiin onneksi muutama tunti auringonpaistettakin. Koralliseinämälle siivilöityvä auringonvalo sai vedenalaisen maailman näyttämään vielä astetta upeammalta. 

Bunakenilla olemme saaneet nauttia mm. kilpikonnien (green turtles) hurmaavasta seurasta.


Ihastuttavia tuttavuuksia ovat olleet myös mandariinikalat, jotka tulevat piiloistaan esiin auringonlaskun aikoihin.


Naamioitumisen mestarin, krokotiilikalan, bongasimme eräällä sukelluksella.


Hiekkapohjalla koloistaan kurkistelevat garden eelit ovat hupaisia otuksia seurata.



Kuvien lataus tökkii tänäänkin, joten lisää kuvia seurannee huomenna. Hyvää yötä Pohjois-Sulawedeltä Indonesiasta!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Lembehin ihmeitä, osa II

Tervehdys Bunakenin illasta!

Päivän kolmen sukelluksen sarja on tehty ja bongaussaaliina olivat mm. kolme kilpikonnaa sekä liuta värikkäitä mandarin fishejä. Kuvat odottavat vielä käsittelyä, joten nyt on aikaa palata kuvamuistoissa takaisin Lembeh Straitiin.

Ghost pipe fishit ovat vaikeita löydettäviä, sillä ne tekeytyvät lehdiksi ja leijailevat vedessä lehtien tavoin. Superoppaamme löysi kuitenkin kaikki neljä eri ghost pipe fish lajia, jotka Lembehissä asuvat: ornate, transparent, robust ja velvet ghost pipe fish.




Täysin meille uusia tuttavuuksia olivat mm. häijynnäköinen dragonet, flamboyant cuttle fish, helmut gurnard, sea moth ja electric clam.






Hauskoja bongattavia olivat snake eelit, jotka ovat kaivautuneina hiekkaan siten, että vain päänuppi pistää esiin.



Kuvien lataus kestää iäisyyden, joten turnauskestävyys on tällä erää loppu ja lisää kuvia seuraa myöhemmin.

Öitä!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Lembeh Strait - vedenalainen ihmemaa, osa I

Iltaa Indonesiasta!

Olemme reilun viikon verran oleilleet tämän maan kamaralla ja pinnan alla ja kohdanneet monta ihmettä. Niistä kohta todistusaineistoa.

Saapuminen Indonesiaan oli mieleenpainuva. Singaporessa koneeseemme nousi iso liuta avustustyöntekijöitä, joilta huolestuneina kävimme kysymässä, onko Manadossa sattunut jotain. Kyseessä oli kuitenkin kansainvälinen katastrofiharjoitus, joten sillä hetkellä ei ollut syytä huoleen. Kun pääsimme satamakaupunki Bitungiin kuulimme Japanin maanjäristyksestä ja laajasta tsunamiuhkasta. Perillä Lembehin viidakkosaarella (jolla muuten ei ole yhtään tietä) sitten odoteltiin iltaa porukalla korttia pelaten ja vedenpintaa tarkkaillen. Henkilökunta selvitti tsunamin etenemistä ja lopulta selvisi, ettei se koske aluetta. Käytännössä vuorovesi oli vain normaalia korkeampi sinä iltana.

Pinnan alta löytyi melkoinen ihmemaa! Valtaosa sukelluksista oli ns. muck diving -sukelluksia, joilla etsittiin hiekkapohjalta erinäköisiä otuksia. Melkoinen kirjo kummallisia elämänmuotoja meille esittäytyikin. Joissakin kohteissa oli myös koralliseinämää ja -riuttaa, joilla väriloisto oli uskomaton. Veden lämpötila oli 29-30 C, mutta siitä huolimatta palelimme 3 mm:n märkkäreissämme. Sukellukset olivat pituudeltaan jopa 90 minuuttia, joka osaltaan selittää asiaa. Tänään, matkan ensimmäisenä sadepäivänä, ilman lämpötila laski 27 asteeseen - ja me puimme pitkähihaiset fleecet päälle, kun tuli vilu :)

Suosikkiotuksiimme kuuluivat mm. merihevoset. Näimme useita eri lajeja, kuten vain sentin mittaisia, miniatyyriheppoja pygmy sea horseja, thorny sea horseja ja common sea horseja.









Hellyttäviä otuksia (ja helppoja kuvattavia) olivat myös frog fishit, jotka joko jököttivät paikoillaan tai kömpivät tassumaisilla evillään hitaasti mutta varmasti pohjaa pitkin eteenpäin. Frog fish lajeja oli myös useita, mm. painted frog fish ja hairy frog fish.







Hulvattomia veikkoja olivat mustekalat, joista tapasimme wunderpussin, coconut octopussin sekä mimic octopussin.






Lisää Lembeh Straitin ihmeitä seuraa huomenna. Hyvää yötä Bunakenilta!